Olen päättänyt haluta syyttää häntä monesta eri asiasta. Kuten siitä, että hän on pilannut elämäni, ainakin osittain. Tosin aika isoltakin osalta. Syytän häntä siitä, ettei perheemme ole hänelle etusijalla. Syytän häntä siitä, ettei hän reagoi minuun juuri mitenkään; kun yritän puhua, vastauksena useimmiten on totaalinen hiljaisuus, kun lähetän viestin, en saa viestiä takaisin, kun itken ja kaipaisin lohdutusta, en saa kuin vaivautuneen katseen. Syytän häntä siitä, että hän juo liikaa, vaikka tietää etten kestä sitä. Syytän häntä siitä, ettei hän lupaa olla juomatta, vaikka samalla tajuan, ettei se ehkä ole tahdon asia. No, onko oikein syyttää ihmistä, joka saattaa olla sairastunut riippuvuuteen, ehkä ei. Mutta haluan silti syyttää häntä siitä, ettei hän ymmärrä sitä ja hae apua itselleen ja meille. Syytän häntä siitä, ettei hän halua kuunnella minua eikä vastaanottaa avuntarjouksiani. Tai ehkä hänellä ei sitten ole ongelmaa eikä riippuvuutta, hän haluaa vain juoda usein ja paljon enkä minä vain tajua sitä. Mitä sitten, että juo lavallisen kaljaa joka viikonloppu? Mitä sitten, että juo kesälomalla joka päivä mäyräkoirallisen ja ylikin? Mitä sitten, että haluaa tuntea juoneensa joka viikonloppu ja parit arkipäivät päälle? Mitä sitten, että haluaa korkata lauantaisin jo aamupäivällä? Mitä sitten, että haluaa juoda remontoidessa, lumitöissä, huvipuistossa, veneillessä, siivotessa.. Minulta on kysytty lukuisia kertoja sanat MITÄ SITTEN, mitä se haittaa. Niin, mitäpä sitten...